pEKKA lAINE & tHE ENCHANTED

PEKKA LAINE elää kaksoiselämää. Päivisin hän on arvostettu Yleisradion musiikkitoimittaja, joka suosituissa radio-ohjelmissaan ja televisiodokumenteissa myllää populaarikulttuurin syövereissä. Sitten on se hämärämpi puoli eli kitaristi ja musiikintekijä Pekka Laine. Kulttimainetta nauttivan The Hypnomen-yhtyeen primus motorina Laine on 1990-luvulta asti tehnyt villisti kuplivaa instrumentaalimusiikki. Kitaralegenda Esa Pulliaisen rohkaisemana ja yllyttämänä syntyi soolodebyytti The Enchanted Guitar of Pekka Laine vuonna 2021. Levy on rakkaudentunnustus lumotulle soittimelle, sähkökitaralle ja sen kosmisille kaiuille. 

Seuraava askel oli vääjäämätön. Maaginen mielikuvitusmatka on vietävä live-yleisön eteen ja syntyi Pekka Laine & The Enchanted. Kuusimiehisessä unelmayhtyeessä kokemus ja näkemys kohtaavat nuoruuden vimman, kun indie- konkarit ja uuden polven tyyliniekat hyppäävät saman raketin kyytiin. Livesovituksina Laineen instrumentaalisävellykset tarjoavat mielikuvitusmatkailua koko rahalla. Luvassa on psykedeelisiä rantalomakokemuksia, jännittäviä hetkiä länkkärimaisemissa, pikapyrähdyksiä avaruuteen ja surrealistisia seikkailuita. 

Pekka Laine & The Enchanted on:
Pekka Laine – kitara
Tommi Pietiläinen – kitara
Topias Tiheäsalo – kitara
Toni Liimatta – koskettimet
Väinö Karjalainen – basso
Mooses Kuloniemi – rummut

Levy-yhtiö: Svart Records
Keikat: maija@saimaansavel.fi, +358 505 434 282
Spotify: https://open.spotify.com/artist/2qS0rXD8DBXVA3OJS3xQkF?si=whgnzV39RU2xMXbtyHywqA
Instagram: https://www.instagram.com/pekkalainemusic/

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.