Olivera 

Olivera (oik. Katriina Ullakko, s. 1994) on suomalainen laulaja-lauluntekijä, joka kuvailee itseään elämää ihmetteleväksi tarinankertojaksi. Tyylillisesti liikuskellaan akustisen popin ja elektronisen indiemusiikin maailmassa. Artistin tuottajana toimii kansainvälisesti menestynyt tuottaja Lenno Linjama.

Debyyttialbuminsa ”Paradox” Olivera julkaisi syksyllä 2022. Linjaman ja Oliveran itsensä lisäksi albumi tehtiin yhteistyössä muun muassa Ruusut-yhtyeestä tunnetun Alpo Nummelinin sekä PMMP:n jättihittien tuottaja Jori Roosbergin kanssa. Levyn ensimmäinen single ”Thank God I’m an Atheist” nousi julkaisuviikollaan Suomen Spotifyn Top 50 -listalle ja on kerännyt yli miljoona Spotify-kuuntelua. Kappaleesta laulaja kertoo näin: ”Kyseessä on urani henkilökohtaisin kappale, jonka teema on kypsynyt mielessäni jo lapsesta saakka. Mitä jos jokin maailman suurista uskonnoista onkin oikeassa ja elämä ei pääty koskaan? En pysty kuvittelemaan mitään niin ahdistavaa kuin ikuinen elämä.” Yhteensä Paradox-albumi on kerännyt eri palveluissa yli 2,5 miljoonaa kuuntelua.

Olivera kirjoittaa kappaleita myös muille artisteille, ja julkaisuja on kertynyt muun muassa Tiëston (NL), 3LAU:n (USA), Adrian Luxin (SE), Zaxxin (USA), Lucianin (USA), John Dahlbäckin (SE) sekä Sonny Alvenin (NO) kanssa. Yhteensä kappaleet ovat keränneet yli 55 miljoonaa kuuntelua, ja niistä ovat kirjoittaneet mm. Billboard, Forbes ja Scandipop.

Artistin kotisivut:  https://olivera.fi/
Levy-yhtiö: Independent artist
Keikat: maija@saimaansavel.fi
Spotify: https://open.spotify.com/artist/4iFfQpzvTJDhqmSi28EhYu?si=BqcSiFmXTXqw3De_7J-H8Q
Instagram: https://www.instagram.com/oliveramusic/?hl=fi

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.